Pekka Simula

Shakkinyrkkeilyotteluissa toimii perinteisen kehätuomarin lisäksi myös shakkituomari, jonka päätehtävänä on varmistaa, että sovittuja  shakin sääntöjä ei rikota. Ylpeänä voimme ilmoittaa, että Pekka Simula on suostunut toimimaan tässä erittäin tärkeässä roolissa.

Kauanko olet pelannut shakkia, ja mikä sai sinut alun perin shakin pariin?
 

Isä opetti säännöt, kun olin ehkä kuuden vanha, ja vanhempien kanssa pelasin alkuun varmaan aika satunnaisesti. Kun olin tokalla luokalla, koulussa pidettiin shakkikisat joissa pärjäsin sen verran hyvin, että innostuin lähtemään koulun shakkikerhoon, terveiset Montosen Juhalle! Sen kautta liityin sitten myöhemmin paikalliseen Matinkylän shakkikerhoon. Aktiivisesti harrastin lähemmäs kymmenen vuotta, viimeiset 20 vuotta pelaaminen on jäänyt vähiin.

Mikä on shakkituomarin vaikein tehtävä?

Rehellisesti sanoen tämä on ensimmäinen shakkituomarin pestini, joten saas nähdä! Shakkinyrkkeilyssä shakkituomarin tehtävää helpottaa paljon se, että saa keskittyä yhteen peliin kerrallaan. Tavallisessa turnauksessa olisi kymmeniä samanaikaisia pelejä, joten kun tuomaria kutsutaan paikalle, tilanteesta voi jo olla kaksi erilaista totuutta. Minulle haastavina lienee, että kun entisenä aktiiviharrastajana olen tottunut seuraamaan pelejä ajatuksena "mitä itse tekisin seuraavaksi", nyt minun pitää keskittyä ajattelemaan "tapahtuuko jotain, mihin tuomarin pitää puuttua". Lisäksi shakkinyrkkeilyssä tuomarin rooli on aktiivisempi kuin normaalissa shakissa, sillä tuomarin tulee puuttua mm. tahalliseen ajanpeluuseen. Myös shakkituomari voi tässä lajissa päästä laskemaan lukua!

 

 

Miten ihmeessä päädyit tuomariksi shakkinyrkkeilytapahtumaan?

Tunnen tapahtuman pääjärjestäjän, Tero Weckrothin, joka puolestaan tiesi, että olen pelannut shakkia. Hän kysyi kiinnostaisiko tällainen rooli tapahtumassa. Eihän niin ainutlaatuisesta tilaisuudesta voinut kieltäytyä!

 

Kuinka hyvin tunnet nyrkkeilyä?

En juuri lainkaan. Intissä kokeilin pari kertaa leikkisästi, kun joku inttikaveri opasti. Siitä jäi lähinnä mieleen, että se oli yllättävän rankkaa, enkä tarkoita vastaanottamiani iskuja.

Miten uskot shakin ja nyrkkeilyn sopivan samaan yhdistelmälajiin?

Erinomaisesti, onhan se jo nähty! Ja showlajina se hälventää hienosti lajeihin liittyviä sterotypioita, sillä eiväthän nyrkkeilijät ole aivottomia lihaskimppuja ja shakinpelaajat eivät ole hinteliä hippiäisiä. 

 

Mikä on shakin nykytilanne Suomessa?
 

Shakki ei koskaan ole Suomessa ollut mikään suuri laji. Terävin kansallinen kärki on aika kapea, ja maailman huipulle pääseminen vaatisi todella kovaa työtä, kuten missä tahansa lajissa. Ammattilaisuus ei nykyäänkään liene mahdollista Suomessa.

 

Millaisia odotuksia sinulla on tulevan tapahtuman shakkitasosta?

Selviä huteja tullaan näkemään myös shakkilaudalla. Kokenut shakin harrastaja voisi kritisoida tasoa kommentoimalla, että minähän voittaisin tuon yhdellä kädellä. Suunnistuksen harrastajana tiedän, että fyysinen väsymys vaikuttaa keskittymiskykyyn yllättävän paljon. Varsinkin ottelun edetessä väsymys alkaa painaa. Tuolloin tulee unohtaa monimutkaiset taktiset kuviot ja välttää virheet panostamalla keskittymiseen. 
Shakin merkitystä korostaa, että yksi paha virhe voi johtaa välittömään tappioon. Noille kriitikoille voisi vastata: kokeile itse, kiipeä kehään!

 

Haluatko vielä lopuksi lisätä jotain?

Joitain vuosia sitten kokeiltiin Jari Ihosen kanssa juoksushakkia, siis periaatteessa sama idea kuin shakkinyrkkeilyssä, mutta nyrkkeilyn sijaan juostiin. Sitä olisi hauska kehittää edelleen. Ensimmäinen kokeilu antoi liikaa painoa juoksulle. Ainakin minusta, kun Jari oli niin kovassa kunnossa! Haaveissa on vielä kokeilla vähän tuunattua versiota.  

Haastattelija: Tero Weckroth

Tiketti_logo.png
SINULLA ON KOLME VAIHTOEHTOA:
  • STREAM-LIPPU = 10,00€
  • PERUSLIPPU = 25,00€
  • VIP-LIPPU = 75,00€